Kävin
fiilistelemässä joulun aikaa myyjäisissä. Kaupoissa päättöminä ja hiki
valuen lahjojen perässä juoksevat ihmiset aiheuttavat lähinnä
ahdistuksen tunnetta, myyjäisissä ja markkinoilla tunnelma on yleensä
vähän rauhallisempi. Olen huomannut, että aiempina vuosina myyjäisistä
ostamani lahjat ovat saaneet yleensä paremman vastaanoton kuin kaupasta
hankitut tusinatavarat. Myyjäisistä ostamani lahjat ovat yleensä
käsityötä ja niihin on valmistaja keksinyt jonkun pienen jipon. Mukavaa
on myös kun tietää, että omilla sijoitusvalinnoillaan voi vaikuttaa
jonkun toisen elämään positiivisesti.
Sijoituksen voi käydä myös tekemässä Kortetuvan päiväkeskuksessa, jossa tehdään esimerkiksi joulukoristeita kierrätysmateriaaleja käyttäen. Kuva Japa ry:n arkistosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti