Olen keräillyt niitä nyt reilun vuoden ajan. Innostus alkoi pyörävaraston lattialla lojuneesta hylätystä ja vähän rikkinäisestä pyörän etuheijastimesta, jonka kiinnitin omaan pyörääni nippusiteellä. Sen jälkeen löysin heijastimen polkimeen sekä pari takaheijastinta jotka nekin ovat nyt pyörässäni. Muutaman heijastimen olen takkiini ja laukkuunikin löytänyt. Tokihan heijastimia on maailma, tai ainakin Suomi, pullollaan. Kaupoista saa design-heijastimia ja ilmaisia saa vaikka millä logolla koristettuna. Parasta minusta kuitenkin on kun löytää hylätyn tai tippuneen heijastimen ja saa sen uudestaan käyttöön. Voi sitä löytämisen riemua! Hienosta vaaleanpunaisesta nalleheijastimesta suostuin kerran maksamaan 20 senttiä, mutta se oli poikkeus. Heijastintrenditkin näkyvät löydöissäni, ensimmäistä kertaa nyt syksyllä löysin kadulta heijastimen, joka kiinnittyy itsestään magneetilla.
Huippua on ollut huomata, miten heijastinliivit ovat lisääntyneet vapaa-ajan käytössä, ainakin keskustan ulkopuolella. Katuvalottomilla alueilla, joissa ei ole myöskään kevyen liikenteen väyliä, on heijastinliivi varmasti sanan mukaisesti hengenpelastaja. Eri värisiäkin liivejä on saatavilla, jos tuntuu ettei neonkeltainen ole se oma väri.
Heijastimet ovat kulutustavaraa, muutamassa vuodessa ne alkavat menettää heijastustehoaan ja ne pitäisi vaihtaa. Keräilyvimmassani on siis sinänsä järkeä, että ainakin joku pyörän koriini kiinnitetyistä kuudesta heijastimesta kertoo pimeässä autoilijalle, että pyöräilijä on edessä. Heijastimet ovat halpa henkivakuutus, tässä tapauksessa ilmainen.
Japalaiset, Liikenneturva ja poliisi jakamassa heijastimia Jyväskylän kävelykadulla Jalankulkijan jalokivet tapahtumassa vuonna 2010. Kuva: Tomi Rossi, Liikenneturva
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti