Viisaat
Martat sanovat, että siivoa kaappisi jouluksi, jos aiot viettää joulun
kaapissa. Hyvin sanottu. Joulusiivouksen kanssa ei todellakaan kannata
alkaa itseään kiusata. Siivoa sen verran kuin itsestä hyvältä tuntuu ja
jätä loput tuonnemmaksi. Tokihan nuo kaapitkin on hyvä joskus siivota,
mutta mieluummin toiste, paremmalla ajalla. Esimerkiksi pelkkä imurointi
riittää varsin hyvin ja vessan pesu. Tai jos aika on oikein kortilla,
niin himmennä valoja, sytytä tunnelmalliset kynttilät ja nauti.
Itselleni
joulusiivous on eräänlainen riitti kohti joulua. Jos jouluviikolla
sattuu olemaan kipakoita pakkaspäiviä, nostan matot ja peitteet
parvekkeelle koko päiväksi. Nautin ajatuksesta, että kylmässä pölypunkit
kuolevat ja tekstiilit raikastuvat. Tosin viime jouluna radiossa
sanottiin, ettei pölypunkkeja kuulemma enää ole ja näin ollen yritykset
niiden hengiltä palelluttamiseksi on turhaa touhua. Punkit eivät
kuulemma viihdy nykyisissä kuivailmaisissa asunnoissa. Uutisesta
huolimatta aion nostaa mattoni ja peitteeni edelleen parvekkeelle, jos
sopivan rapsakka sää sattuu joulun alla suosimaan. Illan tullen matoista
hohkaava raikkaus on ehdottomasti yksi parhaista jouluun liittyvistä
asioita rosollin ja lanttulaatikon lisäksi. Viime vuotisesta blogistamme löytyy konkreettisia vinkkejä siivoukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti