Joulun
ajan valaistus on niin tunnelmallista ja romanttista! Parvekkeella
olevaan pikkukuuseen
laitoin ajastimella jouluvalot, on mukava tulla
illalla hämärässä kotiin ja nähdä ystävällinen joulukuusi vastassa.
Sähkön säästämisessä valoja sammuttamalla en ole skarpeimmillani, valot
jäävät usein paahtamaan myös huoneeseen jossa en ole paikalla. Ajastin
on ystävä tässä, silloin valot sammuttavat itse itsensä. Vaikka ajastin
muutaman euron maksoikin, ajattelin sen tulevan useamman talven myötä
halvemmaksi kuin valojen polttaminen koko ajan.
Sisälle
laitoin serveteillä tuunaamiini lasisiin säilytyspurkkeihin valot, ne
antavat mukavaa tunnelmaa olohuoneessa aikaa viettäessä. Lisäksi vielä
kynttilät ruokapöytään. Nykyään kynttilöissäkin on paljon valinnanvaraa,
esimerkiksi tuikkuja saa kertakäyttöisillä metallisilla kuorilla sekä
lasisilla alustoilla joihin voi ostaa värikkäitä kasviperäisistä
aineista tehtyjä täyttökynttilöitä. Metalliset kuoret voi kerätä talteen ja lahjoittaa vaikka lähimmälle Tuikkujahtiin osallistuvalle koululle.
Hehkuva kuusi kotiinpalaajaa vastassa. Kuva Japa ry:n arkistosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti