Voihan
nenä, taitaa olla korkea aika ajatella jouluruokia. Tai no, olen niitä
jo vähän aiemminkin pohtinut, tilasin lähiruokapiirin kautta sapuskaa
joulupöytään. Tänä vuonna aion hankkia ruokaa vähemmän kuin viime
vuonna. Joulun jälkeen oli taiteileminen jämäruokien
uudelleenmuotoilussa. Laatikot laitoin sosekeitoksi ja kinkun pizzaan.
Tänä vuonna jätän pois ainakin ne laatikot, jotka eivät ole ehdotonta
herkkuani eli joiden kanssa todennäköisemmin taistelisin vielä joulun
jälkeenkin. Tilalle otan nachoja ja teen tomaattisalsaa. Jos nachot ei tule
tänä jouluna syötyä säilyvät ne tarvittaessa melkein seuraavaan jouluun
asti. Salsa taas säilyy pakkasessa nachojen syöntiä odottaen. Viime vuonna joulublogissamme pohdittiin myös jämäruokien käyttöä.
Pöytä koreaksi on 테이블.
Korealaisesta pöydästä on ottanut kuvan Flickr-käyttäjä annamatic3000.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti